Suomalaisen työn liitto on myöntänyt Linkitylle Avainlippu-merkin
Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Linkitylle Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa tuotetulle ja Suomessa työllistävälle palvelulle.
Vaatimuksena Avainlipun myöntämiselle on, että palvelu on tuotettu Suomessa, palvelun kotimaisuusaste on vähintään 50 prosenttia omakustannusarvosta, hakijayhteisöllä on merkittävä kotimainen omistusosuus ja Suomessa toimiva johto, sekä hakijayhteisön pääkonttorin tulee olla Suomessa.
Linkityllä keskitymme HR:n tärkeimpien, mutta myös monimutkaisimpien prosessien automatisointiin: työvuorot, tunnit, TES ja palkanmaksut – ja kaikki siltä väliltä. Olemme kotimainen toimija, ja lisäksi tuotekehitys- ja asiakastiimimme ovat täysin Linkityn sisäisiä. Sisäinen tiimi takaa sen että apua saa matalalla kynnyksellä ja nopeasti. Kaikkiin tukiyhteydenottoihin vastaavat asiakkaillemme ennestään tutut ja asiakkaidemme tilanteet tuntevat asiantuntijamme.
Suomalaisen työn liiton jäsenenä sitoudumme liiton vastuullisuusperiaatteisiin. Näin sitoudumme:
- Luomaan työpaikkoja Suomeen vahvistaen sekä taloudellista että yhteiskunnallista hyvinvointia
- Huomioimaan tuotannon ja toiminnan vastuullisuuden, myös hankinnoissa ja alihankintaketjussa
- Tukemaan työntekijöidemme osaamista, hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta
Kiitos Suomalaisen työn liitto, olemme erittäin iloisia ja ylpeitä myönnetystä Avainlippu-tunnuksesta!