Linkitylle 61 % kasvu käyttäjämäärissä ja 600 parannusta vuonna 2022
Vuonna 2022 Linkityn aktiivisten käyttäjien määrä kasvoi 62 %, samalla ohjelmaan tuli vuoden aikana 10 päivitystä ja yli 600 parannusta ilman käyttökatkoja.
Vuonna 2022 Linkityn käyttäjämäärä nousi kahdestatoista ja puolesta tuhannesta (12 500) kahteenkymmeneen tuhanteen kahteensataanyhdeksään (20 209). Toisin sanoen uusia käyttäjiä tuli 7 709 kappaletta, mikä tarkoittaa 61 % vuosikasvua aktiivisissa Linkity-käyttäjissä. Uusia asiakkaita tuli niin yritys- kuin julkishallinnon puolelta.
Käyttäjämäärät 2021 vrt. 2022 (+61%)
Mikä on Linkity?
Olemme viimeisen 10 vuoden aikana todistaneet kuinka vanhentuneet työkalut ja prosessit yrityksen tärkeissä toiminnoissa kuten palkanlaskennassa vievät aikaa, kustannuksia, turhauttavat työntekijöitä ja hidastavat innovaatiota. Onneksi moderni teknologia vapauttaa yrityksen keskittymään strategisempiin tehtäviin ja prosessien parantamiseen manuaalisen työn sijaan. (Deloitte, 2020).
Linkityn kotimaisen ratkaisun avulla pystytte taianomaisesti automatisoimaan ja yksinkertaistamaan nämä prosessit, mahdollistaen asiantuntijoiden ja muiden työtekijöiden keskittymisen merkitykselliseen, lisäarvoa tuottavaan työhön. Fiksu automatisointi poistaa manuaalisia rutiineja yli yrityksen eri toimintojen, ja vähentää virheitä ja epäselvyyksiä. Näin ollen se tekee yrityksestä paremmin voivan. Linkityn avulla hoidat kaiken – työvuorot, työtunnit, TES-tulkinnat, palkat ja yhteydenpidon. Yhdestä paikasta, yli 10 vuoden kokemuksen tuella.