Tilinpäätös 2022: Linkity jatkaa vahvaa vuosikasvua

Meillä on ilo kertoa, että saavutimme lähes 1,3 miljoonan euron liikevaihdon vuonna 2022. Liiketoimintamme kasvoi täten 36 % vuosivauhtia (2021 lv. 950 000 €, 2022 lv. 1 290 395 €). Tämä on hyvää jatkumoa edellisvuosille, viimeisen kolmen vuoden vuotuisen liikevaihdon kasvumme oltua keskimäärin 50 %. Vuosi 2023 on myös lähtenyt hyvin käyntiin yhtiön liikevaihdon ollessa tammikuulta 0,3 miljoonaa euroa.

Vuonna 2022 panostimme merkittävästi ohjelmiston ja palveluprosessien kehittämiseen sekä henkilöstöresurssien hankintaan, jotka mahdollistavat kiihtyvän kasvun ja skaalautumisen nykyisenä kuluvana, ja myös tulevina vuosina.

Kuluneen vuoden aikana Linkity-palvelun valitsivat muun muassa valtion liikelaitos Senaatti-kiinteistöt. Uudet yritysasiakkaamme vaihtelivat suurista pörssiyrityksistä pienempiin toimijoihin.

“On hienoa nähdä, kuinka strategiamme hankkia uusia asiakkaita ja pitää vanhat tyytyväisenä kantaa hedelmää vuosi toisensa jälkeen” – Toteaa Linkityn toimitusjohtaja ja perustaja Antti-Pekka Vepsäläinen.

Linkity

Linkity on johtava työvoimanhallinnan ja palkanlaskennan kokonaisratkaisu. Missiomme Linkityllä on vapauttaa organisaatioresursseja olennaisen työn tekemiseen ja parantaa työntekijäkokemusta automatisoimalla perinteisesti monimutkaisia ​​työvoimanhallinta- ja palkanlaskentaprosesseja. 

Tutustu meihin: www.linkity.net/